Tiivistelmä:
Yrittäjän YEL-maksu on kehittynyt nykymuotoonsa vuosien saatossa ja siihen liittyvät ajankohtaiset ongelmat luotiin vuonna 2023 tehdyillä muutoksilla. Tarkoitus turvata yrittäjien eläkkeet, on johtanut yrittäjien eläkemaksujen reiluun kasvuun sekä joidenkin yrittäjien tulon vähenemiseen.
YEL-maksut ovat kasvaneet
Vuonna 2026 YEL-maksut nousivat hieman edellisvuodesta. Viime vuonna yleinen laskentaperuste oli 24,1% työtulosta, tänä vuonna 24,4%.
Suurimmat ongelmat liittyvät viranomaisten toimintaan tarkastaa yrittäjien YEL-työtuloja realitisemmiksi, mikä on nostanut monien yrittäjien maksuja, vaikka itse työtulot eivät olekaan nousseet lainkaan.
Viranomaisten nykyisellä tarkastelumallilla on noussut ongelmaksi se, että yrittäjä voi todellisuudessa olla huomattavasti pienituloisempi kuin mitä hän viranomaisten laskentamallin mukaan on. Tämä voi johtaa siihen, että yrityksen tai yrittäjän kassavirta ei riitä YEL-maksuihin ja yritystoiminta vaarantuu.
Joka tapauksessa nykyinen malli, jossa yrittäjän YEL-maksut perustuvat vastaavasta työstä saatuun palkkaan, on huono tilanteissa, jossa yrityksen työ- tai kassatilanne on heikko. Seikka on työntekijälle ymärrettävä, kassavirran mukaan elävälle yrittäjälle käsittämätön.
YEL tarjoaa todella huonon vastineen yrittäjälle
Yrittäjälle YEL tarjoaa todella heikon vastineen. Nykymuotoinen YEL karruttaa yrittäjän omaa eläkettä vain noin 1,5% työtulosta vuodessa!
Yrittäjä siis maksaa paljon nyt, mutta saa todella vähän sitten myöhemmin. Moni yrittäjä kokeekin nykyisen YEL:n laillistettuna ryöstönä. YEL syö yrityksen varallisuutta juuri silloin, kun sille olisi suurin tarve, mutta tarjoaa minimiturvaa yritysuran jälkeen.
YEL on pakollinen - ehtojen täyttyessä
Jos YEL-maksuperusteen ehdot täyttyvät, on sen maksaminen yrittäjälle pakollista. Siitäkin huolimatta, että yrittäjän riskiä kantava haluaisia allokoida rahat muualle, kuin tehottoman ja huonosti hallinnoidun eläkemaksun maksamiseen. Suomessa ei vuonna 2026 - vaikka julkisesti paljon yritysten perustamiseen kannustetaankin (ainakin puheissa) - saa päättää, sijoittaako yrityksen varallisuutta sen kehittämiseen vai elämaksujen maksamiseen.
Yrittäjällä on oltava mahdollisuus myös eläkeriskiin
Jokainen meistä yrittäjistä tietää, että yrittämiseen liittyy alan ulkopuolella vahvasti glorifioitu kuva. Menestys ei tule helpolla, eikä edes nopeasti. Menestys tehdään pitkillä päivillä ja useilla unettomilla öillä. Suurin menestys saavutetaan usein korkeimmalla mahdollisella riskillä. Riskinä voivat olla suurten investointien panttina olevat asunnot ja talot - tai eläkkeen karruttaminen. Yrittäjällä pitää olla mahdollisuus investoida yritykseensä, riskinkin uhalla. Jokainen ylimääräinen sentti, jonka YEL syö, on poissa suomalaisten yritysten investointivarallisuudesta. Se syö arvokkainta pääomaamme, yrityksiä, ja tuo jo ennestään vaikeassa tilanteessa olevalle yrittäjälle lisää huolia.
Kun yrittäjä aloittaa toimintansa, ei hänellä ole rahaa nykyisen ylisuuren YEL:n maksamiseen. Kun hän menestyy, hän hoitaa eläkejärjestelynsä muilla tavoin. Kaikille muille yrittäjille menestyksen ja aloittamisen välillä, riittää "vanhan" mallin mukainen YEL-maksun maksaminen.
YEL-järjestelmän rakenteelliset ongelmat ja siihen liittyvä väärä luulo
YEL-asia on nykyään tuttu puheenaihe yrittäjien kanssa. Keskuteluissa nousee usein esiin myytti siitä, että eläkejärjestelmässä säästettäisiin omia tulevia eläkkeitä. Näinhän asia ei todellakaan ole, vaan kyseessä on vain osittain rahastoiva järjestelmä.
Nykyisillä eläkemaksuillahan siis katetaan myös jo nykyisiä eläkkeitä, ei suinkaan säästetä omaa eläkettä varten. Suomen eläkemenot ovat tällä hetkellä todella suuret ja vaativat eläkemaksujen aktiivista keräämistä.
Moni yrittäjä yllättyy tästä tiedosta, sillä moni heistä uskoo keräävänsä itselleen eläkettä jo nyt, mutta näin ei siis ole. Jos tulevaisuuden yrittäjät eivät kykene maksamaan nykyisensuuruisia eläkeitä, niin nykyinen yrittäjäsukupolvi ei myöskään saa nykymuotoisia eläkkeitä.
Pitkällä aikavälillä - varsinkin nyt keski-iän alittavat yrittäjät - tuskin juuri hyötyvät YEL-maksujen maksamisesta. Ovatko tulevaisuuden yrittäjät huomattavasti nykyistä vauraampia ja maksukykyisempiä nykyisen yrittäjäsukupolven eläkkeiden maksamiseksi? Tuskin.
Nykyinen yrittäjäsukupolvi ei tule tämän hetken suurten YEL-maksujen ansiosta saamaan suuria tai välttämättä edes pieniäkään eläkkeitä, vaan se jää tulevaisuudessa nähtäväksi.
YEL vaikuttaa myös muuhun sosiaaliturvaan
YEL ei vaikuta vain yrittäjän eläketurvaan, vaan sillä on vakutuksia myös muihin etuuksin. YEL vaikuttaa yrittäjän sairauspäivärahaan, vanhempainpäivärahaan ja työttömyysturvaan.
Ikäryhmillä nykyään sama maksu
Aiemmin eri ikäryhmille oli erisuuruiset maksut. Vanhemmat, eläkeikää lähetyvät, maksoivat suuremmat eläkemaksut kuin nuoremmat. Nyt kaikki maksavat saman suuruista maksua. Tämä on helpottanut osaa vanhemmista ikäluokista, mutta on nostanut YEL-maksua monilla.
YEL vaatii korjaamista - aluksi nyt vain paluuta vanhaan
Suurista muutoksista ei puhuta. Paluu vanhaan riittää aluksi. Vaatimukset YEL:stä luopumiseksi ovat tällä hetkellä hieman aikaansa edellä maassa, jossa julkisen sektorin osuus on eräs maailman suurimmista. Se kun vaatii kaverikseen raskaan verotuksen, mikä syö yrittäjien mahdollisuutta kerryttää varallisuutta eläkepäiviä varten. Paluu vanhaan riittäisi ja monien yrittäjien toiveissa onkin, että asiaan tehdään merkittäviä korjaustoimenpiteitä vielä tällä hallituskaudella.
Ismo Leppänen